1. Arjen rytmi Työpäivät ja -ajat tuovat usein rytmin arkeen: Milloin laitan kellon soimaan aamulla tai syön aamupalan? Milloin on lounas-aika ja milloin olisi hyvä päästä nukkumaan, että on pirteä aamulla oikeaan aikaan? Työssä ollessa arjen rutiinit muodostuvat usein vähän kuin itsestään. Oletko huomannut asian työssä ollessasi? Entä miten rutiinien…
Latest Posts
-
-
Miten päädyin aloittamaan opinnot 44-vuotiaana, kun edellisistä opinnoista on yli 20 vuotta?
Opintohistoriani Olen aina pärjännyt koulussa ihan kohtuullisesti, mutta en ole juurikaan nauttinut opiskelusta ja kärsivällisyys ei oikein ehkä ole riittänyt. Läpi peruskoulun ja lukion itsenäinen opiskelu ja ns. ”tenttiin lukemiset” on tuntunut vaikeilta. Menin peruskoulun jälkeen lukioon, kun en muutakaan keksinyt. Jaksoin kaksi vuotta ja kun sitten tuli muita elämänmuutoksia,…
-
10 pientä asiaa, jotka tekevät arjestani paremman
Arki ei aina vaadi isoja muutoksia ollakseen hyvää. Usein pienet asiat kannattelevat päivien keskellä ja tekevät elämästä kevyempää. Tässä minun listani asioista, jotka tuovat iloa ja tasapainoa arkeen. 1. Aamukahvi rauhassa Hetki ennen päivän kiireitä, jolloin saa kerätä ajatukset ja hengähtää. 2. Kävelylenkki luonnossa Lyhytkin lenkki metsässä tai järven rannalla…
-
Repoveden päiväretki – ja kuinka kävikään?🌿🌿
Viikonloppuna lähdimme veljieni kanssa päiväretkelle Repoveden kansallispuistoon. Valitsimme Koppelon kierroksen ja matkaa kertyi erehdyksineen noin yhdeksän kilometriä, mikä mietitytti minua jo etukäteen paljon. Jaksanko? Kestääkö kehoni? Olen vuosien varrella kokenut kunnon heikkenemistä, ylipainoa ja erilaisia vaivoja nilkoissa, polvissa sekä selässä. Ajatus pitkästä ja haastavasta reitistä sai siis epäilemään omaa jaksamista.…
-
Hei ja tervetuloa blogiini – Johannalandiaan! 🌸
Olen Johanna, 44-vuotias opiskelija, luovan elämän etsijä ja oman identiteetin ja arjen tutkija. Aloitin tämän blogin, koska haluan jakaa matkaani aikuisopiskelijana, keski-ikäisenä naisena ja oman hyvinvoinnin etsijänä. Blogissa kirjoitan elämästä sellaisena kuin se on – rehellisesti, kevyellä huumorilla ja sopivasti itseironiankin kautta. Täällä puhutaan aikuisena opiskelun iloista ja haasteista, arjen…